Olen nyt virallisesti Greifswaldin kansalainen. Tällä viikolla kävin yhteensä kolmessa eri virastossa, jotta sain tämän "kansalaisuus"-asian toimitettua. Ensin minun piti ilmoittautua yliopistoon opiskelijaksi ja hakea samalla todiste siitä, että opiskelen yliopistossa. Sen jälkeen oli vuorossa kirjoittautuminen Greifswaldin kaupungin kansalaiseksi ja lopuksi piti vielä käydä ilmoittamassa jollekin muukalais/ulkomaalaisvirastolle olevani muukalainen/ulkomaalainen Saksassa. Se siitä EU:n kansalaisuuden eduista... Saksalaiset rakastavat byrokratiaa ja tuntuu, että joka asiaan tarvitaan oma Tante, joka kumileimasimellaan antaa sinulle luvan olla juuri täällä ja juuri sinä. Tässä olisi ehkä ratkaisu Suomen työttömyysongelmaan? Kävin myös avaamassa saksalaisen pankkitilin, joka oli oma luku sinänsä. Sanotaan vaikka, että asiakaspalvelu ei ole Saksassa edes Suomen luokkaa. Olkaa toisin sanoen tyytyväisiä hieman kuivahkoihin kauppatäteihin siellä koti-Suomessa, sillä täällä ainakin ulkomaalainen saa osakseen lähes avointa halveksuntaa. Tästä oivana aasinsiltana pääsenkin seuraavaan aiheeseen; suvaitsevaisuuteen.
Vaihtarit asustavat täällä yhteensä kolmessa eri opiskelija-asuntolassa tai dormissa. Toisilla on käynyt hyvä tuuri asumuksen suhteen, toisilla taasen ei. Itse asun kolmen hengen solussa, joka vastaa pitkälti suomalaista opiskelija-asumistapaa sillä erotuksella, että toinen kämppikseni on miespuolinen. Muutama Erasmuslainen asuu muutaman kilometrin päässä vähän vaatimattomammissa oloissa jopa yhdeksän hengen soluissa. He saattavat joutua vieläpä jakamaan huoneen jonkun toisen henkilön kanssa. Tällaiseen yhdeksän hengen soluun sijoittuu myös seuraava tsekkiläiseltä vaihto-oppilaalta kuulemani tarina, joka kertoo ehkä vähän siitä, missä tilanteessa täällä ollaan yhä ulkomaalaisuuden ja suvaitsevaisuuden suhteen. Viime torstaina pyöräilin yöllä tanskalaisen kaverini kanssa kotiin Pub crawlin jälkeen. Samana yönä tsekkiläisen vaihtaritytön asuttamassa talossa tapahtui kummia. Yhden vaihtaritytön huoneeseen oli tunkeutunut kolme mustiin huppuihin pukeutunutta saksalaista uus-natsia, jotka olivat suihkuttaneet tytön kasvoille jotain ainetta, jonka seurauksenä tyttö oli joutunut sairaalaan. Lievän kielimuurin vuoksi en ihan saanut selville, oliko suihkutettu aine maalia vai pippurisuihketta, mutta joka tapauksessa seuraukset olivat olleet melko lailla hirvittävät. Mietimme tanskalaisen vaihtarin kanssa omaa liikkumistamme sinä iltana ja tulimme siihen tulokseen, että olimme pyöräilleet kyseisen talon ohi sinä yönä. Sen havainnon jälkeen ei paljon enää naurattanut. Vaihtareilta on myös muun muassa ryöstetty tietokoneita ja muita elektronisia laitteita, joten huoneen ovea ei tällaisissa suurissa soluissa voi jättää lukitsematta edes silloin, kun itse on toimittamassa jotain asiaa esimerkiksi dormin keittiössä. Sanomatta on selvää, että tarinan kertonut vaihtarityttö oli järkyttynyt tapahtuneesta ja aidosti peloissaan omasta kohtalostaan. Itse onneksi sulaudun valtaväestöön ulkonäön puolesta melko hyvin, kunhan en erehdy avaamaan suutani...
Sitten vähän keveämpiin aiheisiin: Täällä on tälläkin hetkellä todella lämmin, lapset leikkivät pihoilla, narsissit kukkivat ja perjantaina olimme vaihtari- ja turoriporukalla Ryck-joen rannassa ottamassa aurinkoa ja rupattelemassa niitä näitä. Se iltapäivä oli melkolailla täydellinen. On hienoa havaita, kuinka hyvin ja ennen kaikkea nopeasti eri puolilta Eurooppaa tulevat ihmiset hitsautuvat yhteen. Kun valmista tukiverkkoa ei ole, tulee sen luomiseen nähdä ihan oikeasti vaivaa ja on pakotettu tutustumaan uusiin ihmisiin. Kun tämän vaivan näkee, se on valehtelematta aina sen arvoista. Olen myös havainnut itsessäni uusia piirteitä, sillä yllätyin siitä, etten olekaan perinteisen suomalainen eli hillitty tai hiljainen ihminen. Pub crawlilla aiheutimme tanskalaisen vaihtarin kanssa pahennusta olemalla mahdottoman äänekkäitä ja kertomalla todella huonoja juttuja jo ennen Crawlin varsinaista alkua. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Uskallan myös puhua jo saksaa myös saksalaisille, vaikka en sitä kovin hyvin osaakaan. Vaihto on toisin sanoen ollut jo nyt todella kasvattava kokemus, ja on sitä varmasti edelleen joka ikinen päivä. Ehkä Seppo Räty olikin väärässä.
